Safari njema Äitiyspakkaukset, nähdään marraskuussa!

Safari njema Äitiyspakkaukset, nähdään marraskuussa!

“Safari njema” on swahilia, ja tarkoittaa “hyvää matkaa”, ja sitähän toivotamme, sillä nyt on ensimmäinen erä äitiyspakkauksia lähtenyt kohti Tansaniaa! Näittekö fb-sivullamme pienen videopätkän pakkausrumbasta? Otamme työergonomia-vinkkejä vastaan mielellämme! Tässä meidän projektissamme nimittäin yksi iso haaste on se, että asumme kaukana toisistamme. Projektin päämaja on Kokkolassa, josta koordinaattorimme Ella on kotoisin. Mutta no, Ella itse asuu tällä hetkellä Vaasassa, minä Turussa ja muita projektille tärkeitä tiimiläisiä asuu enemmän tai vähemmän ympäri Suomea tai maailmaa. Toki olemme toisistamme vain puhelinsoiton tai viestin päässä, mutta viime viikolla kuitenkin taas ymmärsimme kaiken olevan paljon helpompaa yhdessä, eikä puhelimessa puhuminen ole ollenkaan sama asia. Otimme Ellan kanssa asiaksemme tavata pitkästä aikaa ja pistää äitiyspakkaukset kasaan. En ole ikinä elämässäni käynyt Kokkolassa, vaikka Ellankin olen tuntenut jo kohta kolme vuotta, joten nyt sitten viime sunnuntaina hyppäsin junaan ja matkasin pohjoista kohti. Sitten ruvettiinkin hommiin. Ensin lainattiin HW-companylta pakettiautoa ja siirrettiin kaikki paketit samaan paikkaan. Ja sitten alkoi pakkausrumba, ja se olikin kuulkaa yllättävän rankkaa: kolme iltaa pakattiin laatikoiden sisältöjä säkkeihin, teipattiin, pyöriteltiin paketteja mahdollisimman tiiviiksi, taiteltiin laatikkoja kasaan… Onneksi ihan kaikkea ei tarvinnut sentään tehdä kaksin, kiitos talkooapulaisille! Toisaalta myös naurettiin paljon, ja etsittiin jokaikisestä paketista tervehdyskirjeitä, -kortteja ja -kuvia. Niitä löytyikin melkein joka paketista ja liikutuimme niistä kaikista, joskus melkein kyyneliin asti. Totesimmekin, että vaikka tämä vaihe oli fyysisesti aika raskas, oli tämä myös tähän asti paras vaihe: ne ovat rakkaudella lähetettyjä paketteja, joiden lähettämisestä on toivottavasti ollut iloa lähettäjälle, ja aivan varmasti on iloa vastaanottajalle. Ja välissä olemme me, joille tästä on myös ollut jo nyt iloa, ja varmasti muutaman kuukauden päästä olemme jo muuttaneet mielipidettämme projektin parhaasta vaiheesta. Koska kyllä, kahden kuukauden päästä olemme...
Remember Zulea?

Remember Zulea?

Ajattelin kertoa teille Zulean tarinan. Joulukuussa 2013 minä ja Heli olimme Mufindissa tutustumassa paikallisen klinikan toimintaan projektimme lääkärin Leena Pasasen sekä Mufindissa vapaaehtoisina toimineiden suomalaishoitajien Annin ja Marian kanssa. Mdabulon klinikalla tapasimme Zulean, noin 10-vuotiaan albinismiä sairastavan tytön, jolla oli kirjaimellisesti koko pään kattava haava. Albiinoiden elämä Tansaniassa on vaarallista. Heitä vainotaan, sillä noitatohtorit eli ns. “poppamiehet” käyttävät heidän ruumiinosiaan mm. sairauksien hoidossa. Tästä voitte katsoa dokumentin aiheesta, mikäli hermonne sen kestävät: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/06/17/dokumenttiprojekti-albiinojahti. Lisäksi Afrikan polttavan kuuma aurinko on albiinojen herkälle iholle tappavan vaarallinen, sillä heidän ihostaan puuttuu kokonaan tai osittain melaniinipigmentti, minkä vuoksi heillä on erittäin korkea riski sairastua ihosyöpään. Valitettavasti ihmisillä ei usein ole varaa kunnolliseen auringolta suojautumiseen eikä esimerkiksi haavojen hoitoon, kuten Zulean tapauksesta opimme. Klinikalla minä, Maria ja paikalliset hoitajat puhdistimme Zulean haavan, sekä opetimme hänen isäänsä tekemään sen oikein. Tarkoitus oli, ettei Zulean tarvitsisi rampata jatkuvasti klinikalla, vaan haava hoidettaisiin kotona. Oikeita menetelmiä haavan puhdistamiseen ei kyllä meilläkään siinä hetkessä ollut, sillä oikeasti jouduimme vain irroittamaan ihoon tarttunutta kangasta vedellä kostuttaen. Tyttö huusi tuskasta, sillä kivunlievitystä ei yhtä Marian laukusta löytynyttä Buranaa lukuunottamatta ollut. Ja tämä toimenpide oli tehtävä hänelle joka päivä. Ajaessamme kotiin päätimme yhdessä, että meidän on voitava tehdä enemmän tytön hyväksi. Päätimme saada tytön Ilembulan sairaalaan selvittääksemme, olisiko siellä mahdollista tehdä tytölle ihonsiirto. Laitoimme Facebookiin pyynnön ystävillemme, että keräisimme yhdessä rahaa hänen hoitamisekseen. Saimme rahat kokoon alta aikayksikön, ja lähetimme Zulean äitinsä kanssa Ilembulaan. Ilembulassa lääkäri otti koepalan ja haavaa puhdistettiin nukutuksessa, sillä se oli toistaiseksi liian huonossa kunnossa ihonsiirtoa varten. Haavanhoito nukutuksessa alkoi tuottaa tulosta, ja haava näytti koko ajan vähän paremmalta, vaikka se olikin edelleen valtavan iso. Olimme erittäin...
Äitiyspakkaus – Kaunein äitienpäivälahjamme 10.5

Äitiyspakkaus – Kaunein äitienpäivälahjamme 10.5

Maailmamme supernaiset, arjen sankarit, eli Äidit ympäri maailman, ansaitsevat hatunnoston äitienpäivä-aamuna. He ansaitsevat kuuman kahvikupin, tuoksuvan aamupalan ja päivän lehden sänkyyn, sekä lahjakortin “yksinpissalle” perheen pienimmiltä. He ansaitsevat jokaisen hymyn, halauksen ja suukon, koska he ovat äitejä, elämämme supernaisia.  Voimme myös auttaa toista, täysin yhtä arvokasta äitiä, maailman toisella puolen. Olkoon äitiyspakkaus kaunein äitienpäivälahjamme.     Heli Varpe ja orpolapsi Catherine   Seuraava teksti on aina yhtä ihanan, oman elämänsä sankarin,  “Äidiltä toiselle”-tiimiläisen, ja entisen Mufindin vapaaehtoistyöläisen Heli Varpen käsialaa: Suomessa minulla on sähköt. Minulla on juokseva vesi, toimiva nettiyhteys ja lämmitys. Pyöräilen alle vartissa keskustan palveluiden äärelle. Ja siksi on joskus vaikea muistaa, millaista on Mufindissa, köyhimmässä paikassa, jonka eläessäni olen nähnyt. Vielä vaikeampaa siitä on kertoa, mutta haluan kuitenkin edes yrittää. Olen ollut siis vapaaehtoisena Mufindissa noin kaksi kuukautta, tässä minun muistojani sieltä. “Me vapaaehtoisethan elämme oikeasti paikallisten mittapuiden mukaan luksuselämää: meillä on ikkunalasit, ovi, lattia, eikä taloa ole tehty savesta. Meillä on katto, joka ei vuoda kuin yhdestä kohtaa rankkasateella. Meidän talossamme on edes suunnilleen lämmin öisinkin, ja meillä on sitäpaitsi kunnolliset peitot ja vaatteet. Meillä on sähköä kolme-neljä kertaa päivässä, meillä on mahdollisuus juoksevaan veteen, vaikkei se aina (yleensä) toimikaan. Meillä on ruokana jotain muuta kuin ugalia/riisiä ja papuja (vaikka on niitäkin joskus), eikä meidän tarvitse edes itse tehdä sitä ruokaa.”- blogini, 3.3.2014 Äärimmäinen köyhyys on ensimmäinen asia, jonka valkonaama kylällä kulkiessaan huomaa. Pienet, kengättömät lapset juoksevat ympäriinsä rikkinäisissä vaatteissaan, ja osa majoista on aivan säälittävän huonossa kunnossa. Maissipuuroa, ugalia, keitetään avotulella sisällä majoissa, jotta siellä olisi edes vähän lämmin. Ja niin, se ugali. Länsimaisen kulttuurin kasvatin suussa se maistuu lähinnä jollekin “ei millekään” ja styroksin...
Kuulumisia!

Kuulumisia!

Joskus tuntuu siltä, että kun ihminen vanhenee, sitä joko menettää muistinsa, mutta kroppa toimii, tai sitten menettää liikuntakykynsä, mutta muisti toimii. Tansaniassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Siellä ihmisten positiivinen elämänasenne ja yhteisöllisyys on aivan ihailtavaa. He nauravat paljon, kättelevät, ja katsovat silmiin. He ovat huolettomia, kiireettömiä, ja onnellisia siitä kaikesta hyvästä mitä heillä on. Kuitenkin, he kärsivät suuresti ihan käsittämättömän pienistä sairauksia, kuten ripulista, puhumattakaan malariasta, ja maan turmennelleesta HIV:stä. Emme varmaan aina edes muista, kuinka onnekkaita olemme, että meillä on neuvola. Unohdamme, että kiistelemme asioista, kuten syödäänkö meillä luomu, vaiko eikö syödä luomuruokaa. Miettikää, että meillä on ruokaa joka päivä! Meidän ei tarvitse valita ruokapäiviä, esimerkiksi niin, että alle 3-vuotiaat syövät joka päivä, yli 3-vuotiaat melkein joka päivä, ja kouluikäiset joka toinen päivä. Miettikää, että tätä on monen äidin todellisuus. Minulle on sanottu pienestä asti, että “Syöppä nyt kiitollisesti, Afrikan lapset ei saa ruokaa ollenkaan”. Tai “Elä lotraa sitä vettä, Afrikassa ei ole vettä ollenkaan!”. Nämä lauseet ovat olleet lauseita, siinä missä moni muukin lapsena kuultu kielto tai vanhemman määräys. Mutta totta se on.  Kaikki se määrä ruokaa mitä heitämme pois, olisi jonkun äidin pelastus sille päivälle. Me vedämme wc:n juomavedellä. Halusin kertoa tämän tänään teille siksi, että tietäisitte millaisille ihmisille äitiyspakkauksenne menevät. Haluan pitää teidät mukana koko projektin ajan. En välttämättä “pommita” teitä jatkuvasti somessa, mutta lupaan, että kerron aina kun tuntuu, että on asiaa. Toivottavasti jaksatte lukea! Koko tämän projektin onnistuminen riippuu teistä äideistä! Onneksi tiedän, että siellä on monta tulevaa lahjoittajaa, ja aivan erityisen iso kiitos teille jokaiselle, jotka ovat jo lahjoittaneet äitiyspakkauksen. Myös iso kiitos jokaiselle yritykselle, jotka ovat tukeneet meitä! En...

Hurja meno!

Vilskettä, hulinaa, sähköpostit pursuaa, ja iso kiitos teille kaikille, jotka ovat projektista innostuneet, tykkäilleet ja sivujamme jakaneet! Jatketaan samaan malliin, jotta sana leviää ihan kaikkialle! Nettisivut ovat työn alla, joten sivujen ruotsin, ja englanninkieliset versiot tekevät tuloaan. Vi översätter sidan på svenska som bäst! Traslated version in english coming up soon! Myös kieliopilliset virheet korjataan pikimmiten. Ehkäpä voisin myös hankkia ne neljännet silmälasit kahden vuoden sisään, ja lisätä vuorokauteen pari ylimääräistä tuntia. Kiitos kaikista yhteydenottopyynnöistä, lämmittää sydäntä, kun huomaa, että siellä on niin monta kiinnostunutta ja avuliasta.  Käytännön infoa vielä selkeytettynä, eli äitiyspakkauksen vuosimallilla ei ole väliä. Määrän ja koon tulee täsmätä pakkauksen lähettämiskustannuksia varten, joten klikkaa kuvat suuremmaksi, niin näet vaatteen koon. Jos sinulta esimerkiksi puuttuu tietty vaate, voit vaihtaa sen vastaavaan.  Ps. Vielä lisäys projektiin, elikkä käyttäkää kaikki reippaasti hashtagia #äidiltätoiselle julkaistaessanne projektiin liittyviä kuvia!  Kirjoittelen tähän kohtaan nettisivuja projektin etenemisestä vähemmän virallisessa blogi–muodossa, joten kurkkailkaahan joka iikka tänne aina vähän väliä 🙂 Terveisin, univelkaa ja jännitys-innostusta hihkuva, projektin koordinaattori...