Kyliä ja kirouksia – Byar och förbannelser

Kyliä ja kirouksia – Byar och förbannelser

Rulla neråt för att läsa samma på svenska ? Täällä Mufindissa on vapaaehtoistyössä Zimbavelainen sairaanhoitaja Sheree, ja viime viikolla teimme yhdessä sosiaalityöntekijä Josephin kanssa kotisairaanhoitoa. Alku oli hieman surullinen, sillä ensi kättelyssä kylällä saimme tietää, että neljä potilaslistamme yhdestätoista henkilöstä oli jo ehtinyt kuolla, mukaanlukien kaksi vuotias pieni lapsi. Tulee hetkiä, jolloin hoitotyö sattuu enemmän kuin palkitsee, ja tämä oli yksi sellainen hetki, eteenkin Shereelle. Oli kuitenkin jatkettava työtä.    Sosiaalityöntekijä Joseph kylälierroksella. Socialarbetaren Joseph på ett hemsjukvårdsbesök. Teimme haavanhoitoa palovammapotilaille, ja sidoimme 9-vuotiaan puusta pudonneen lapsen nilkkaa parempaan pakettiin toivoen, että kyseessä on venähdys. Helppoahan se olisi lähettää röntgeniin kontrolloitavaksi, mutta lähimpään röntgeniin on vähintään kahden tunnin ajomatka ja sairaalakäynti maksaa monelle perheelle niin paljon, että he eivät vain pysty sinne menemään. Kehoitimme tätä kuitenkin vahvasti.  Kävimme 42-vuotiaan raiskatun naisen luona, joka oli siten saanut HIV-tartunnan ja menettänyt tapahtuneen jälkeen psyykkeensä. Potilas ei ollut kyennyt jonkin sortin bulimian vuoksi syömään HIV-estolääkkeitä. Yritimme aloittaa pahoinvointilääkkeet, antibiootit ja vitamiinit potilaalle heti, mutta minusta tuntuu, että potilas ei enää elä. AIDS tappaa täällä niin nuoret, kuin vanhat, ja potilas oli jo kuolevan näköinen.     Kyläkierroksemme läheni loppuaan ja kävimme vielä diabeetikon luona, jonka verensokeriarvot olivat täysin normaalit. Sairaalavihossa oli merkitty myös aikaisempaa VS historiaa, eikä niissä ollut moitittavaa, paitsi sinä yhtenä kertana, kun arvot olivat nousseet tulehduksen yhteydessä. Verenpaineet hänellä kuitenkin huiteli taivaanrantaa. Potilaan pää ei ollut kipeä, mutta silmät olivat punaiset ja hiukan outo olo. No en ihmettele. Lähetimme hänet sairaalaan.    Auto hajosi kyläkierroksella. Bilen gick sönder. Kun Shereen kanssa selitimme potilaalle miksi hänen on hankittava verenpainelääkitys, selitin korkean verenpaineen aiheuttamaa kuolemanriskiä. Siinä hetkessä Sheree tajusi kuitenkin kieltää Josephia tulkkaamasta minun...
World AIDS Day! Maailman AIDS-päivä! VärldsAIDSdagen!

World AIDS Day! Maailman AIDS-päivä! VärldsAIDSdagen!

Rulla neråt för att läsa (typ) samma på svenska! ? Suloinen Hezron poseeraa AIDS-päivän kunniaksi. Raraste Hezron poserar dagen till ära.   Tänään, 1.12., on maailman AIDS-päivä ja kuinka mahtavaa onkaan viettää sitä täällä, kylässä jota se niin paljon koskettaa.   World AIDS day party! Meillä meni viime viikolla neljä päivää ilman ämpärisuihkua, kun “yhtäkkiä onkin jo torstai”, kuten Ella asian ilmaisi (hygieniastandardit eivät ole täällä kovin korkealla, eikä peseytymismahdollisuutta edes aina ole ollenkaan). Matkaa on takana aivan kohta jo kuukausi.       Tällä hetkellä valitettavasti kaksi projektin onnistumisen kannalta oleellisen tärkeää ihmistä ei suunnitelmien vastaisesti ole täällä, mutta onneksemme tilanne muuttuu kyllä aivan pian, kun Susan Vinton palaa Amerikasta lauantaina. Olemme kuitenkin yrittäneet käyttää viime viikot hyödyksi: olemme tehneet paljon taustatyötä, syventäneet tietämystämme tästä kulttuurista, tavanneet monia uusia ihmisiä, kokoustaneet ainakin kolmella eri kielellä, saaneet yhden pienen hermoromahduksen (minä) sekä suunnitelleet tulevaisuutta niin tämän joulukuun kuin jo ensi vuodenkin osalta. Mietimme eri vaihtoehtoja ja tulevaisuudenvisioita. Mitä jos alkaisimmekin teettämään äitiypakkauksia osittain täällä? Kylällä on monia korintekijöitä, ja kuinka hienoa olisi jos pystyisimme työllistämään kylän naisia tullimaksujen ja lähetyskustannusten sijaan. Olemme myös tehneet laskelmia vauvan makuupussin teettämisestä paikallisessa ompelukoulussa, ja tämä puolestaan tukisi koulun toimintaa. Haluaisimme kuitenkin edelleen säilyttää yhteyden suomalaisiin äiteihin, ja esimerkiksi lähettää äitiyspakkaushaalarit suomesta, koska ne ovat niin hyviä eikä mistään muualta löydy yhtä laadukkaita vaatteita näihin olosuhteisiin… Mitä mieltä olette?   Lemppari-marketin pitäjät Odego ja Dorkas. Vår favoritbutik, Odego och Dorkas. Projektin eteneminen on siis ollut hiukan turhan hidasta, mutta muuten täällä on ollut kyllä “yhtä juhlaa”. Viime perjantaina NGO:n vieraiksi saapui reilut kymmenen amerikkalaista nuorta lähialueilta, lähinnä Peace Corps -vapaaehtoisia, joten illalla oli tottakai juhlat. Nuorison tortillailta jatkui...
Mambo!

Mambo!

Rullaa alaspäin lukeaksesi saman suomeksi ? Heli bykar och grannens barn inspekterar. Laadunvalvojat naapurista seuraa Helin pyykkäämistä. Så fort tiden går och dagarna bara svävar förbi! På grund av familjeskäl inom projektets medverkande har våra planer justerats lite grann, men nu har vi kommit fram till en lösning och småningom ska vi få börja dela ut mammalådor, bara sista pusselbitarna faller på plats.  Lådorna är färdiga att delas ut och för projektets del så var det superskönt att höra att vi har sluppit undan med minimala tullavgifter för denna lass! Tummen upp för det! I Tanzania har det varit presidentval i år och den nya presidenten är förutom främlingsfientlig också ivrig på att samla skatter på allt som har med import att göra. I värsta fall kunde vi hamna betala 100€ tullavgifter per paket, men nu tack vare Leena kom vi undan med några euro för denna gång. Hoppas på lika bra tur för följande lasser. På måndag skall vi besöka Luhunga klinik och månne inte saker börjar hända efter det.   Lilla Edison från barhemsbyn testar konceptet. Lastenkylän pikku Edison ja konseptin testaus. Mycke annat har dock hänt under de senaste dagarna. Eftersom vi inte kunde börja arbetet ännu denna vecka beslöt vi för att åka iväg ca. 200 km till Ilembula för att hälsa på vänner och bekanta på sjukhuset, som vi lärde känna år 2013 då vi volotärarbetade i byn. Vi startade i mörker kl 4:00 på morgon, åkte från Mufindi med en liten minibuss till Mafinga, satt ner på en trappa i morgonskymningen i en halvfrämmande by och hoppade på en dalla-dalla som var på väg...
Vihdoin perillä! Äntligen framme! 

Vihdoin perillä! Äntligen framme! 

Rulla neråt för att läsa samma på svenska ?  Naapurin tyttö Shamira on niin söpö! Grannflickan Shamira är såå söt! Tuntuu uskomattomalta, mutta olemme vihdoin perillä Mufindissa! Tällä viikolla asetumme aloilleen ja tutustumme kyläläisiin, lastenkylän työntekiöihin ja totuttelemme jälleen täällä elämiseen. Matka Mufindiin oli pitkä, matkustimme kolme päivää ja pysähdyimme yhden yön Iringassa, jonne matkustimme 500km bussilla pääkaupungista. Bussimatka sujui hyvin, vaikka olinkin aika varma että kuolemme. Ennen lähtöä kuski tuli tervehtimään meitä, kahta valkoista matkalaista, kertoen meille työhistoriansa bussikuskina ja toivottaen meidät tervetulleeksi Afrikkaan!      Meidän koti täällä. Vårt hem här. Tässä on meidän koti seuraavat kolme viikkoa. Asumme n. 1,5 km lastenkylästä, jossa sijaitsee kuusi lastenkotia ja vierasmajat. Host-babamme Isaya ja mama Viki ovat pitäneet meistä erittäin hyvää huolta, ja tämä heidän kotinsa on todella hieno olosuhteet huomioon ottaen. Minulla ja Helillä on omat huoneet, joten arvelen, että muu perhe asuu aika tiiviisti meidän vierailun aikana. Täällä asuu myös neljä perheen kuudesta lapsesta ja yksi lapsenlapsi. Meillä on lattia, peltikatto ja kaikki tarvitsevamme, tosin minun huoneesta puuttuu välikatto ja ikkunassa on käden kokoinen reikä, joten täällä käy pieni tuulenvire! Ulkohuussi on kolo lattiassa ja peseydymme vatimeiningillä, mutta meillä on kuitenkin kaikki hyvin. Olemme syöneet lähinnä ugalia, papuja, riisiä ja chichaa, eli jotain keitettyä salaattia.    Olen herätellyt toivoa, että saisin matkan aikana ostettua afrikkalaisen rummun. En todellakaan osaa sitä soittaa, mutta nyt jos koskaan olisi hyvä hetki harjoitella. Lauantai-iltana baba Isaya vei meidät kävelykierrokselle, ja uskaltauduin kysyä jos baba tietäisi rummuntekijää kylältä. Vastaus tuli nopeasti, kun baba osoitti viiden metrin päässä seisovaa miestä ja kertoi miehen isän olevan kylän rummuntekijä. Hetken päästä luoksemme käveli vanha mies, jota tervehdimme...
Safari njema Äitiyspakkaukset, nähdään marraskuussa!

Safari njema Äitiyspakkaukset, nähdään marraskuussa!

“Safari njema” on swahilia, ja tarkoittaa “hyvää matkaa”, ja sitähän toivotamme, sillä nyt on ensimmäinen erä äitiyspakkauksia lähtenyt kohti Tansaniaa! Näittekö fb-sivullamme pienen videopätkän pakkausrumbasta? Otamme työergonomia-vinkkejä vastaan mielellämme! Tässä meidän projektissamme nimittäin yksi iso haaste on se, että asumme kaukana toisistamme. Projektin päämaja on Kokkolassa, josta koordinaattorimme Ella on kotoisin. Mutta no, Ella itse asuu tällä hetkellä Vaasassa, minä Turussa ja muita projektille tärkeitä tiimiläisiä asuu enemmän tai vähemmän ympäri Suomea tai maailmaa. Toki olemme toisistamme vain puhelinsoiton tai viestin päässä, mutta viime viikolla kuitenkin taas ymmärsimme kaiken olevan paljon helpompaa yhdessä, eikä puhelimessa puhuminen ole ollenkaan sama asia. Otimme Ellan kanssa asiaksemme tavata pitkästä aikaa ja pistää äitiyspakkaukset kasaan. En ole ikinä elämässäni käynyt Kokkolassa, vaikka Ellankin olen tuntenut jo kohta kolme vuotta, joten nyt sitten viime sunnuntaina hyppäsin junaan ja matkasin pohjoista kohti. Sitten ruvettiinkin hommiin. Ensin lainattiin HW-companylta pakettiautoa ja siirrettiin kaikki paketit samaan paikkaan. Ja sitten alkoi pakkausrumba, ja se olikin kuulkaa yllättävän rankkaa: kolme iltaa pakattiin laatikoiden sisältöjä säkkeihin, teipattiin, pyöriteltiin paketteja mahdollisimman tiiviiksi, taiteltiin laatikkoja kasaan… Onneksi ihan kaikkea ei tarvinnut sentään tehdä kaksin, kiitos talkooapulaisille! Toisaalta myös naurettiin paljon, ja etsittiin jokaikisestä paketista tervehdyskirjeitä, -kortteja ja -kuvia. Niitä löytyikin melkein joka paketista ja liikutuimme niistä kaikista, joskus melkein kyyneliin asti. Totesimmekin, että vaikka tämä vaihe oli fyysisesti aika raskas, oli tämä myös tähän asti paras vaihe: ne ovat rakkaudella lähetettyjä paketteja, joiden lähettämisestä on toivottavasti ollut iloa lähettäjälle, ja aivan varmasti on iloa vastaanottajalle. Ja välissä olemme me, joille tästä on myös ollut jo nyt iloa, ja varmasti muutaman kuukauden päästä olemme jo muuttaneet mielipidettämme projektin parhaasta vaiheesta. Koska kyllä, kahden kuukauden päästä olemme...
Remember Zulea?

Remember Zulea?

Ajattelin kertoa teille Zulean tarinan. Joulukuussa 2013 minä ja Heli olimme Mufindissa tutustumassa paikallisen klinikan toimintaan projektimme lääkärin Leena Pasasen sekä Mufindissa vapaaehtoisina toimineiden suomalaishoitajien Annin ja Marian kanssa. Mdabulon klinikalla tapasimme Zulean, noin 10-vuotiaan albinismiä sairastavan tytön, jolla oli kirjaimellisesti koko pään kattava haava. Albiinoiden elämä Tansaniassa on vaarallista. Heitä vainotaan, sillä noitatohtorit eli ns. “poppamiehet” käyttävät heidän ruumiinosiaan mm. sairauksien hoidossa. Tästä voitte katsoa dokumentin aiheesta, mikäli hermonne sen kestävät: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/06/17/dokumenttiprojekti-albiinojahti. Lisäksi Afrikan polttavan kuuma aurinko on albiinojen herkälle iholle tappavan vaarallinen, sillä heidän ihostaan puuttuu kokonaan tai osittain melaniinipigmentti, minkä vuoksi heillä on erittäin korkea riski sairastua ihosyöpään. Valitettavasti ihmisillä ei usein ole varaa kunnolliseen auringolta suojautumiseen eikä esimerkiksi haavojen hoitoon, kuten Zulean tapauksesta opimme. Klinikalla minä, Maria ja paikalliset hoitajat puhdistimme Zulean haavan, sekä opetimme hänen isäänsä tekemään sen oikein. Tarkoitus oli, ettei Zulean tarvitsisi rampata jatkuvasti klinikalla, vaan haava hoidettaisiin kotona. Oikeita menetelmiä haavan puhdistamiseen ei kyllä meilläkään siinä hetkessä ollut, sillä oikeasti jouduimme vain irroittamaan ihoon tarttunutta kangasta vedellä kostuttaen. Tyttö huusi tuskasta, sillä kivunlievitystä ei yhtä Marian laukusta löytynyttä Buranaa lukuunottamatta ollut. Ja tämä toimenpide oli tehtävä hänelle joka päivä. Ajaessamme kotiin päätimme yhdessä, että meidän on voitava tehdä enemmän tytön hyväksi. Päätimme saada tytön Ilembulan sairaalaan selvittääksemme, olisiko siellä mahdollista tehdä tytölle ihonsiirto. Laitoimme Facebookiin pyynnön ystävillemme, että keräisimme yhdessä rahaa hänen hoitamisekseen. Saimme rahat kokoon alta aikayksikön, ja lähetimme Zulean äitinsä kanssa Ilembulaan. Ilembulassa lääkäri otti koepalan ja haavaa puhdistettiin nukutuksessa, sillä se oli toistaiseksi liian huonossa kunnossa ihonsiirtoa varten. Haavanhoito nukutuksessa alkoi tuottaa tulosta, ja haava näytti koko ajan vähän paremmalta, vaikka se olikin edelleen valtavan iso. Olimme erittäin...