Remember Zulea?

Remember Zulea?

Ajattelin kertoa teille Zulean tarinan.

image

Mdabulon klinikka, Marraskuu 2013

Joulukuussa 2013 minä ja Heli olimme Mufindissa tutustumassa paikallisen klinikan toimintaan projektimme lääkärin Leena Pasasen sekä Mufindissa vapaaehtoisina toimineiden suomalaishoitajien Annin ja Marian kanssa. Mdabulon klinikalla tapasimme Zulean, noin 10-vuotiaan albinismiä sairastavan tytön, jolla oli kirjaimellisesti koko pään kattava haava.

Albiinoiden elämä Tansaniassa on vaarallista. Heitä vainotaan, sillä noitatohtorit eli ns. “poppamiehet” käyttävät heidän ruumiinosiaan mm. sairauksien hoidossa. Tästä voitte katsoa dokumentin aiheesta, mikäli hermonne sen kestävät: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/06/17/dokumenttiprojekti-albiinojahti.

Lisäksi Afrikan polttavan kuuma aurinko on albiinojen herkälle iholle tappavan vaarallinen, sillä heidän ihostaan puuttuu kokonaan tai osittain melaniinipigmentti, minkä vuoksi heillä on erittäin korkea riski sairastua ihosyöpään. Valitettavasti ihmisillä ei usein ole varaa kunnolliseen auringolta suojautumiseen eikä esimerkiksi haavojen hoitoon, kuten Zulean tapauksesta opimme.

image

Mufindi (Mdabulon klinikka) Marraskuu 2013

Klinikalla minä, Maria ja paikalliset hoitajat puhdistimme Zulean haavan, sekä opetimme hänen isäänsä tekemään sen oikein. Tarkoitus oli, ettei Zulean tarvitsisi rampata jatkuvasti klinikalla, vaan haava hoidettaisiin kotona. Oikeita menetelmiä haavan puhdistamiseen ei kyllä meilläkään siinä hetkessä ollut, sillä oikeasti jouduimme vain irroittamaan ihoon tarttunutta kangasta vedellä kostuttaen. Tyttö huusi tuskasta, sillä kivunlievitystä ei yhtä Marian laukusta löytynyttä Buranaa lukuunottamatta ollut. Ja tämä toimenpide oli tehtävä hänelle joka päivä.

Ajaessamme kotiin päätimme yhdessä, että meidän on voitava tehdä enemmän tytön hyväksi. Päätimme saada tytön Ilembulan sairaalaan selvittääksemme, olisiko siellä mahdollista tehdä tytölle ihonsiirto. Laitoimme Facebookiin pyynnön ystävillemme, että keräisimme yhdessä rahaa hänen hoitamisekseen. Saimme rahat kokoon alta aikayksikön, ja lähetimme Zulean äitinsä kanssa Ilembulaan. Ilembulassa lääkäri otti koepalan ja haavaa puhdistettiin nukutuksessa, sillä se oli toistaiseksi liian huonossa kunnossa ihonsiirtoa varten.

DSC_0951

Ilembula lutheran hospital, Joulukuu 2013

Haavanhoito nukutuksessa alkoi tuottaa tulosta, ja haava näytti koko ajan vähän paremmalta, vaikka se olikin edelleen valtavan iso. Olimme erittäin toiveikkaita mahdollisen tulevan ihonsiirron suhteen, ja vaikka Zulea äiteineen joutuikin viettämään viikkoja sairaalassa, hekin vaikuttivat aivan iloisilta. Kunnes eräänä päivänä, kun olin itse jo joutunut palaamaan Suomeen, he vain katosivat. Eräänä aamuna Zulea ja hänen äitinsä eivät enää vain olleet sairaalalla, ja me menetimme yhteyden heihin.

Kävimme Helin kanssa monia pitkiä keskusteluita pohtien, mitä ihmettä oikein tapahtui. Oliko vain niin, että perheen ainoa elanto oli pelto, jota sadekauden alettua oli pakko olla kylvämässä? Vai oliko äidin pakko palata perheen muiden lasten luokse? Vai tapahtuiko jossain joku tietokatkos, eivätkä he ymmärtäneet, että heille oikeasti oli kerätty kokoon rahat lapsen hoitamiseksi ihan kokonaan?

Emme voineet mitenkään saada selville, mikä oli koko totuus, mutta olimme murheen murtamia: Zulean projekti oli meille molemmille sydämen asia.

Aikaa kului, ja Zulean kohtalo jäi meille mysteeriksi. Kunnes nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, saimme Leenalta yllättävän viestin: Zulea on löytynyt, elossa, ja sijoitettu asumaan Mufindissa sijaitsevaan orpokotikylään, jotta hänen haavaansa voitaisiin hoitaa kunnolla päivittäin. Se, miksi hän ei kaksi vuotta sitten palannut Ilembulan sairaalaan, ei vieläkään selvinnyt meille, mutta pääasia on, että hän nyt saa hoitoa. Zulean vanhemmille ei siis ole tapahtunut mitään, eli Zulea ei ole jäänyt orvoksi, vaikka orpojen joukossa asuukin, vaan hän asuu lastenkylässä vain saadakseen mahdollisimman hyvää hoitoa.

Leena lähetti tytön uudelleen kaupunkiin sairaalaan kirurgin arvioitavaksi, ja haavaa hoidetaan nyt oikeilla sidoksilla. Erikoissidokset ja sairaalareissut ovat kalliita. Mutta Facebook-keräyksemme tuotoilla voidaan niistäkin syntyvät kustannukset kattaa, ja niillä rahoilla tulemme maksamaan jatkossakin koko Zulean hoidon.

Olemme niin iloisia, että tällä tarinalla ei ollutkaan niin surullinen ja onneton loppu, kuin olimme jo ehtineet kuvitella. Vaikka Zulean hoidot ovatkin edelleen kesken, toivoa yhä on. Olkoon tämä muistutus sosiaalisen median ja yhteistyön voimasta sekä siitä, kuinka monen ihmisen kohtaloon saamme tulevaisuudessa vaikuttaa myös “Äidiltä toiselle”-projektin myötä.

Haluamme yhdessä Zulean kanssa lähettää suuren kiitoksen avusta, kaikille hänen haltijakummeilleen Suomeen!

12041680_1923814661177928_2132959850_n

Zulea, Syyskuu 2015

Share on FacebookShare on LinkedInTweet about this on TwitterEmail this to someone

Trackbackit/Pingbackit

  1. Äidiltä toiselle | Malenami - […] i Tanzania hittade vi en liten 11-årig tjej i Mufindi som vi började hjälpa för tre år sedan. Zulea…

Lähetä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *